Täältähän näkee Impivaaraan saakka. Turman syytä ei vielä tiedetä. Tärkeintä on perusturvallisuuden palauttaminen. Automaattinen puheen tunnistus pitää sisällään eettisiä ongelmia. Pitääkö puheen kuulostaa koneelta vai ihmiseltä? Tässä kohtaa koristelu on oudon profeetallista. Ei auttanut muu kuin antautua. Rauniot ovat mykkiä, mutta kivet puhuvat. Katujen alla vaanii kuitenkin alituinen vaara. Minulla on vähän vettä. Talot seisovat hiljaisina rinnakkain kuin hyvät ystävät. Rusettipäinen tyttö isänsä harteilla mahtavien luonnonvoimien edessä. Pyrimme olemaan perillä ennen pimeää. Meille annetaan käskyjä eikä kukaan kysy mielipidettämme. Olemme suurempi maalitaulu.

Maista sinäkin. Auto jättää taakseen pölypilven. Vähäeleisen täydellisyyden perikuva karujen vuorten keskellä. Jos esine viedään pois omasta ympäristöstään, siltä katoaa merkitys. Mitä jalkojeni alla on, jää salaisuudeksi. Taivasta kohti osoittava sormi. Kamelit yksi askel kerrallaan, valtakunta joka katosi autiomaan hiekkaan, ja järvi joka kääntyi ympäri ja palasi takaisin. Tavaroiden mukana tulivat myös buddhalaisuus ja kristinusko. Vihreän ja ruskean sävyjä, joita en ole ennen nähnyt. Ei enää tie, vain viiva kartalla. Munat pakattiin hiekkasankoihin. Sen jälkeen ihmisiä ei enää nähty. Sitten näkyviin ilmestyi kiitävä gaselli. Kalliot näyttivät ihmisten tekemiltä. Tuuli ja vesi olivat muovanneet ne satojen tuhansien vuosien aikana.

Aikaa ei ole, mutta sen jäljet näkyvät. Lentävä hiekka ja vierivät kivet. Miehet ja ajoneuvotkaan eivät paljon enempää kestä. Tuuli kaatoi teltan. Kesti tunnin ennen kuin se saatiin pystyyn. Kun tuuli nousee raivoon, ihminen sairastuu. Aavikolla lojui yhteensä kolmesataa kolikkoa. Ei satakilometristä järveä voi olla huomaamatta. Ehkä se oli taas lähtenyt vaeltamaan. Suolaräme on keltaisen joen alkulähde. Järvi oli Aasiassa, mutta siitä kiivailtiin Euroopassa. Melon nyt kanootilla siellä, missä kamelit kerran käyskentelivät. Se lopetti kiistelyn järven sijainnista. Joki oheni puroksi, kunnes kuivui kokonaan. Järvi oli taas kerran kadonnut. Parrakkaitten ja vihreäsilmäisten ihmisten maa. Ties vaikka koti-ikävän vaivaama runoilija olisi joskus nostanut vettä tästä kaivosta.

Taivaan valtias, suo meille sateita. Moni kysymys oli vielä vastausta vailla. Lasihelmi Persiasta, agaatista tehty roomalainen korvakoru. Pienessä vasussa eväitä sielunvaellukselle. Loulanin prinsessan arkku oli kuin kanootti. Eväänä vehnää, suojana kamelinkarva, ruumis oli lähetetty matkalle toiseen maailmaan. Harmaahaikaran sulkia ikuisen rakkauden merkiksi. Sen sijan peittää taas hiekkaeste. Huonoja uutisia, se kiinalainen heppu lähti.

Tienaat rahaa kurjuudellani. Yksi matalampi rakennus muiden keskellä. Tuon pimeän minä tiedän. Et kai epäile, että se on tahallista? Jatko ei näytä yhtään paremmalta. Ihmisiä päät painuksissa numerot mielessä. Missä on ihmisiä, on myös mahdollisuuksia, vaikutusvaltaa ja luonnonrikkauksia. Näky oli lohduton tuntikausia, sää lumisateinen. Matkan tarkoitus on noussut tyhjästä. Kiinalaiset toivat rahat. Uudet kengät hiertävät.

Pitele veljeäsi kädestä. Vettä, joka on pysähtynyt.

Lattialle unohtuneet paperit, paksu pölyinen kirja. Vuode, josta on noustu kiireellä. Kaipaamme uutta verta. En haluaisi valita vain parhaita paloja. Kaapin ovessa peili. Kasoittain karttoja. Kipu on lyhyt ja veri virtaa. Paikka on raunio. Hevoset käyvät. Olen onnellinen täällä. Joku outo tyyppi katselee tavaroitasi.

Asuin täällä ennen. On aika jutella. Talohan on vain kuori. Siinä elää aikansa, ja sitten asiat muuttuvat. Vika ei ollut minun. Maa tekee, mitä avaruus tahtoo. Ei luunsirpaleita, ei tuskaa. Yksi näyttää puuttuvan, hyvät maksuehdot. Melkein kuin se lentokone. Tämä on suuri maa. Jos haluaa kadota, se on helppoa. Luultavasti typerää, mutta kiusaus oli suuri. Loppukesän kukkia. Olemme uppoamassa.