maanantai 9. maaliskuuta 2009

Kuka se noin suruaan kailottaa? Osaan minäkin paasata. Eikä edes Herkules estä kissaa naukumasta eikä koiraa haukkumasta. Varpusen putoamisenkin säätää Sallimus.

Tykit taivaille, taivas maalle. Nyt tarkkoina, sillä tämä helmi on sinun. Ei mitään kummallekaan. Kuolen kuten pitääkin, tämän näytelmän mykkä yleisö.

Odota vielä hetki autuuttasi, kaikki muu on hiljaisuutta täydellä vakavuudella. Karseata ajatella avaruuden juttuja, mutta paljon on vielä tehtävissä menneen vuorokauden pohjalta.

Olen yllättynyt mutta hyvä. Syö tästä mikrofonia. Sotilaat täyttävät vaaleansinisen rakennuksen kohokohtana ooppera.

Toisin sanoen Ruotsi houkuttelee, nyt uppoamisvaara on ohi. Lisää on luvassa myös Oulun läänissä. Verhon takana ilmaista nukketeatteria, suomalainen taivas, vain jos joku maksaa.

Runon ainakin haluaisin, alleviivaten visuaalista puolta. Pääsette historiaan, se oli kansan tahto. Minä näytän, mikä on oikein. Muistan aina ensimmäisen kalani. Hän on mummoni eikä vuoristorata.

Kerro huolesi, turkoosini. Vähän niin kuin perkaisi kalaa. Silmät ovat kirkkaat. Nyt ovat vuorossa tahto ja armo. Mutta eihän se ole sama, enkä ole enää neitsyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti