Taas laupias samarialainen ja hyvää luille. Radio tietää nimeni ja terveys on kaunista. En tarkoittanut kadota, mutta tilanne on kumma. Ritareita on vielä, mutta nyt viattomatkin kärsivät. Ajatukseni ovat kristallinkirkkaat ja tavarat mahtuvat pahvilaatikkoon. Neljässä kuukaudessa olin jo valmis, mutta sitten jänistin. Joka neljäs vuosi mahdollisuus aloittaa, syntyä uudelleen.

Maankiertäjät ja maahan poljetut, minulla ei ole mitään, mutta saan elää rauhassa. Prosessi saattoi olla järkyttävä. Tätä myrkyn määrää ei haluttaisi ajatella. Kumarran pääni, mutta en voi mitään.

Vuoden juttu tipahti käsiin amerikkalaisessa bussissa. Ei erehdy meikäläisen silmä, se on kuule sihinää se, lystäilijä luojan lykystä. Äijän ääni käy hermoille, vaikka kauniin kuoren alla on aivotkin. Jerikon muurit suojelevat isolta pahalta sudelta. Johtuisiko keväästä, ihme etten ole paniikissa. Tosi lystiä, olo on kuin pahantekijällä. Hyppäsin ensimmäiseen autoon. Ei lempiväisten mieleen ruoka muistuisikaan elämän karusellissa.

On yö ja sen näkee valoista, joita lamppuihin on sytytetty. Hetkessä saa aamu, ja ikkunassa myydään matoja. Nainen itki, muttei silmien takana, missä olemme saman lämpöistä verta. Mutta valaistus oli hämärä, jotta esineet eivät vahingoitu.

Tarkoitan sanoa yhtä, ja ulos tulee toista. Huominen, huominen, huominen, verkkaista tahtia päivästä päivään. Itku päätyy paperiin. Käärme joka mateli suossa, sammakon varvas, pois kirottu pilkku, veri tahtoo verta.