Olen uteliaisuuden vallassa. Vanha mies kahvimuki kädessä kaukana pohjoisessa kertoo, miten ihmiset oikeasti toimivat. Sormus vierii pitkin tanssiparkettia. Sateenvarjosta päätellen sataa. Valkoinen auto ajaa ohi, musta auto ajaa ohi. Vuorossa punainen sateenvarjo, kun Pariisissa juostaan. Se oli isoin paradoksi, että aalto pyyhkäisi monessa maassa. Nyt se on loppu, tuttu näkymä Munkkiniemestä, kadunpätkältä jota tänä aamuna kävelin.

Pojat kirjoittavat, opettaja lukee sanomalehteä. Luokalla on uusi Juvenalis. Töhrin luokan seiniä ja pahoinpitelen ranskan kieltä purppuraisin kukinnoin, kun hän uupuneena suo minulle hyvyyttä ja hellyyttä kolmessa peilissä yhtä aikaa. Se on kalaa huvin vuoksi. Reikien ympärillä on tuskin lainkaan sukkaa. Ihminen pysyy seinällä. Sitten vaara on ohi. Jänis vain, selitettiin yhtä tekstiä, rajut on parhaita, kuin koppi täynnä kukkia ja kevät ikuinen. Kun minä en osaa kuunnella, mutta äidinkieli on tärkeä, kynttilä Balzacille, nyt täytyy varoa sanojaan sen seurassa. En tykkää mysteereistä. Ovat sitten laittaneet Pariisista tuollaisen, missä hedelmät ovat, kirjoittava kone, sata kyyhkystä, joulupukki Clichyn aukiolla. Enhän minä näitä keksinyt. Aina muissa maailmoissa kullannuppuja tulossa. Näin yhdessä filmissä putkan, joka oli siistimpi. Ovat laittaneet Pariisinsa näin, taskut tyhjiksi, nimi tähän. Jospa ette ole johdonmukaisia, kun isä matki viululla. Näyttäkää leipänne, en tiedä minkä takia. Ehtii elää moneen aikaan eri maailmoissa, kun linnutkin laulavat taas ja talvella.

Tiesin, että jokin mätti ennen kuin pöly laskeutuisi. Yritän saada tolkkua tähän juttuun. Uskomatonta tekstiä, ihan sama Peter Pan, se puree sen sormen poikki, ei yhtään totta, se lakkasi olemasta totta, kusee takkaan ja on taipuvainen viinan vetämiseen, tanssii alasti ja melkein kuolee, ei tarvitse itse olla törppö taidepelle Virpi ja pahuksen lokit.