keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Etsin vain kesäyön hauskanpitoa.

Luonnon voima saa kasvit laulamaan.

Se DJ oli iljetys.

Hän kosketti tukkaani.

Löysin yhden uuden paikan.

Karma on joskus veemäinen.

Kolmoset opettivat portugalilaista kielenkäyttöä.

Viimeksi puhuessa ette edes tunteneet.

Hän on lavaste.

Seiskalta nähdään.

Monesta on tullut tähti yössä.

Kokeile tätä kuumuutta.

Sitten lennän vapaasti.

Löysimme tienposkeen haudatut vaatteet.

Pian Afrikka on pelkkä muisto.

Hän kirjoitti kirjaa kokemuksistaan.

Talossa oli kammottava meteli.

Ajattelin, että sekoan jos en tanssi.
Muutos on ystävänne, ristiriita taistelutoverinne.

Rakennatte tyhjästä, mutta suurvallat on tuhottava.

Luopukaa siitä, mikä teillä on.

Ottakaa se, mikä teiltä kielletään.

Kick out the jams.

Kuva manipuloi ihmisiä.

Maalailkaa vain lakanoita.

Ota rahat ja hyppää koneeseen.

Minä olen Baader.

Vakuutus maksaa tappiot.

Televisio on väärinpäin nojatuolissa.

En mene enää linnaan.

He törmäävät seinään.

Äänettömyys säästää verilöylyltä.

Seinässä lukee Gertrude Stein.

Värssyillä ei pitkälle pötkitä.

Marx ei vinkunut.

Hiiri pieni nakertaa.

Aivoissa on hopeinen tuki.

Univormussa on sika.

R niin kuin raha.

Se muistuttaa siitä mitä olemme.

Rahatukot odottavat meitä.

Mieti vaikka demareita.

Tuo pieni neliovisena.

Puuta, nahkaa, vauhtia.

Mies jäi odottamaan pesukonetta.

Susi on epäluotettava.

Kansleri kumartui Varsovan ghetossa.

Emme ole ikinä yhtään muita edellä.

Pienikin ongelma luhistaa.

Ottakaa kuohuvaa tai munkki edes.

Jossittelu on monitahoista ja platonista.

Joku laulaa aina.

Tietokone ei juo kahvia.

Läiskyttelen vettä, jotta kalat lankeavat verkkoon.

Se ei mene ihan lain mukaan.

Nähdään Hanoissa.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tuo meille aarteesi arvioitavaksi.

Se upea tiikeri, tämä talo ja tuo musiikki.

En ole ennen ollut tässä osassa taloa.

Oven takana on kielletty huone.

Taivas, miten dramaattista.

Törmäsin aamulla entiseen pomoosi.

Vanhainkodissa saa omenasosetta iltapäivisin.

Katselen näytönsäästäjääni.

Se on sivuseikka.

Hän näkee yhtenä aamuna varpaansa.

Hävettääkö, ettet pelastanutkaan maailmaa?

Onhan minulla hiuspinni.

Seinällä on Toscan juliste.

No, on minullakin salaisuus.

En saa seksiä kotona.

Painu takaisin kolossiisi.

Olen aika viisaudellinen.

Harpisti voi pukeutua valkoiseen.

Hän käy suihkussa, kun Tiibet on vapaa.

Näet näitä pellejä kaiket päivät.

He eivät ole mukana seremoniassa.

Sinä jäät kakkosemmaksi.

Istutamme yhden puun Afrikkaan.

Eikö teekin mieli työntää kieli tuohon?

Pahoittelemme äänen puuttumista.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Se ei ole kidutusta vaan yhteenkuuluvaisuutta puvun kanssa.

Halutaan saada maksimiefekti minimivaivalla.

Hän on mieltynyt erityisesti mustaan ja barokkiin.

Rap-musiikin ystävä on ihastunut myös korsetteihin.

Naisellisuus on vastakkaisuuksilla leikkivää aistikkuutta.

Keikarimies sitoi rusettia tuntikausia peilin ääressä.

Amatsonit haaveilivat jo housunlahkeista.

Ensin oli talo Italiassa, sitten talo Espanjassa.

Napoleon, tiedätkö mitä tulee telkkarista 28. maaliskuuta?

Tämän täytyy olla suomenruotsalainen perinne.

Koko ajan saa pelätä, että joku sytyttää hiukset tuleen.

Ihme hiihtäjä, joka laukoo mitä sattuu.

Politiikka oli viimeksi meillä kotona.

Sen jälkeen häkkiin heitettiin 200 kiloa raakaa lihaa.

Joudun pidättäytymään muista palveluksista.

Asiasta on olemassa Leedsin yliopiston tutkimus.

Tehtävänä on arvata puuttuvat sanat.

Poliitikoksi ryhtyminen on Venäjällä hyvä liikeidea.

Lyhyempiä hameita kuin Moskovassa en ole nähnyt.

Kohun takia voittajat saavat viiriäisen munia.

Katsotaan lopuksi kuvaa porilaisesta koulubussista.

Tämä on sir Isaac Newtonin koti.

Etsiä sellaista, mikä puuttuu.

Tuossa jotakin on siis kadonnut.

Lopulta perhe oli perikadon partaalla.

Epäonninen hidalgo myytiin orjaksi Algeriaan.

Kukaan ei tarvinnut sodassa haavoittunutta veteraania.

Kirjat vietiin käsistä.

Jäljitelmä ei saanut lukijoita.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Jää vetää suomalaisia ja kymmeniä ja taas kymmeniä televisiovastaanottimia. Tämän jälkeen minulla ei ollut paluuta tai sivustatukea. Sille reissulle jäin.

Yleisradio haluaa tänään kertoa teille väristä, mitä se on meillä ja muualla. Olemme ottaneet värin pois, ja tässä se tulee takaisin. Oi noitakin aikoja.

Tuo taikalaatikko yhdellä sanalla, saman auringon samat säteet. Hämähäkki ei ole hyönteinen. Kuolleet papukaijat ja tissit kesäyön unessa.

Näytätkö loputkin? Minullakaan ei ole jano. Lemmit kerran ja jatkat matkaa. Minulla on konstini.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kai te ymmärrätte? Sitten pakkanen rikkoi kaikki unelmat, petti oliivipuut. Maito on jäässä. Kuoren ja puun välissä on mustaa. Palelee jo kun katsonkin. Ei keneltäkään tarvitse kysyä lupaa siihen mikä on ilmaista.

Kirja alkaa alusta joka kerta. Se kuuluu vanhenemisen etuihin. Sukupuoli vähentää niin miehen kuin naisen arvoa. Minua ei enää huomata kadulla. Olen saavuttanut näkymättömyyden, joka on myös vapautta.

Vanhalla on kaikki iät käytettävissään aina kun olen Norjassa. Jottei taivas nielaise kokonaan, pitää olla hattu välissä. Asiat voivat mennä hukkaan ja sisäinen lapsi pääsee oikeuksiinsa. Siksi olen aina tietoisesti käyttänyt elämää. Ei tiedä mitä on edessä, seiniä tuhannen vuoden takaa.

Autiomaan asukkaiden rukoukset ovat varmaankin kaikuneet usein tässä avarassa temppelissä. Retkikunta löysi ikivanhan puisen lippaan, jossa säilytettiin luita. Kun musta pinta poistettiin, alta löytyi värikäs kuva, joka esitti muinaista orkesteria. Hiekka antaa periksi. Katsokaa kynsiämme soitinten päällä. Rouva osasi erään hyvin vanhan laulun. Tyttö on kaunis kuin kuu. Luolia on 46.

Tärkeä soitin Japanissa tuodaan paikalle kuorma-auton lavalla. Morsianta kannetaan kauniilla matolla palavan tulen ylitse. Näin osoitetaan, että tämä on hänen kotinsa, eikä mies jätä häntä milloinkaan. Hilpeän laulun sanotaan karkottavan miltei kaikki huolet.

Luolaa on sanottu musiikkiluolaksi. Nyt luutun kuva löytyi hämärän luolan kätköstä.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Kenenkään makuukamariin katseemme ei yllä. Ulkopuolelta joutuu tuliseen järveen. Sitten kulttuuria. Jotkut empii natsikulmaa, karhuja unten pöpperössä. Kysy mitä tein pankissa. Rotta korva selässä, oletko koskaan kokenut painottomuuden? Ensimmäiseen osumaan meni kolmekymmentä minuuttia.

En saa unta. Mietin vain suhdettani äitiin. Älä kiihdy, sanonpa mitä vain. Minä aloitan. Mitä tahansa sanonkin, et reagoi. Istu suorassa, harjaa tukkasi. Minun täytynee harjoitella enemmän. Sanon sinulle asian, jonka äitini on sanonut minulle koko ikäni. Espanja on kompakti kieli.

Sinun ei tarvitse näyttää iloista naamaa. On minun syyni, että jouduit tänne. Olimme molemmat pikkumaisia ja uhmakkaita. Puhutaan varmuuden vuoksi juuri näin. Jokin tässä ei täsmää. Oletteko ajatelleet mistä luovut tänään yhdeksältä, kun onneasi etsit, jos luoja suo?

Tiedän, että tämä on vaikeaa. Olet kenkä. He luopuvat kukosta. Älkää syyttäkö kysymyksiä. En tahdo että palelet. Teit sen niin, niin helpoksi. Kimppu ongelmia viime kesänä Saksasta. Suoraa rahaa tässä vaiheessa. Syy tähän rikokseen on kirottu kokaiini. Nuorisossa on koulupudokkaita. Muut nihkeämmin lauhtuu, tuuli kovaksi. Maskissa olleen Koskisen laukoo Catz. Nyt hetkeksi kiva nähdä sedatoituna. Puhui hämähäkeistä ja häipyi, ilmeisesti kunnossa. Minä vien. Mitä seuraavaksi? Kukkaruukku aiheuttaa oikosulun. Minä ohjaan teidät ulos.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Puhun ihan konkreettisista asioista. Kaikki alkoi siitä, kun rikoit sen luumupuun. Anna mennä vaan, toisinaan kahdet lasit ovat tarpeen, itsetunto kasvaa iän myötä eikä kipu rajoita työtäsi huoltaa autoja ja ihmisiä, kunhan muistat lopettaa ajoissa. Lainoista on ollut pelkkää harmia. Tartut puhelimeen ja selität kaiken. Mikä siinä on niin monimutkaista? Ei mitään minkä kanssa ei voisi elää. Halusin vain aloittaa puhtaalta pöydältä. Ymmärrän, että se oli järkytys. Ei ole paljon muita piiloja.

Miten sinä tänne eksyit? Missä olet? Olen vaikeuksissa. Etsin burmalaista pythonia. Niille ei metalli maistu. Tämä kestää vielä vähän. Juju on siinä, ettei kiinny autoon. Onko siinä järkeä? Tuli löysi minut ja puhdisti. Meillä on harjuja, mutta meillä ei ole kukkuloita. Käärmeelläkin on oikeutensa. Se oli vahinko. Tulevaisuus tuo monta torjuntaa.

Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Se vuosi oli vedenjakaja, jollaisia ajassa aina silloin tällöin on. Siinä yhteydessä me välttämättä muutumme. Politiikka on poistettu politiikasta, muistellaan vainoja haikeudella. Tarvitaan vähemmän miehiä ottamaan itseään niskasta, antamaan hiukan esimerkkiä nuoremmille, jos onkin niin, että ratkaisuja ja suuria oivalluksia tulee maailmaan ilman toivoa paremmasta. Senpä takia on oleellista ryhtyä miettimään pienten lukujen magiikkaa. Kuuntelin mielenkiinnolla. Uutta täytyy luoda jotta selviämme terveen ruoan pariin, se vastaus jotenkin pakenee. Ihmisen vapaus muuttua ennen kuin iso porukka on haudassa, tai synkistelyn rikkaus, yksin keskellä kaiken, ajattelemalla eri liikuntalajeja. Tavallisesti on päädytty johonkin ihan muualle kuin mihin on pyritty, kysymysten kanssa kasvokkain. Miettikää asiat itse. Miten tästä kaikesta selvitään, lisänä sille mistä tulemme ja mihin olemme menossa.

Muistan aina ensimmäisen kalani. Meidän piti tehdä nämä päätökset yhdessä. Aloita pesemällä nämä. Voi tulla ikävyyksiä, herkkää komiikkaa, sinun täytyy rauhoittua, en aio raataa tyhjän takia. Ei ryöstön uhrille voi suuttua. Kaikki on vääristynyttä. Varastivat taskuni.

Valloittava, hillitön, lumoava, haluttava. Tee jotain unohtumatonta. Kaikki on kylmää, jos koskette siihen, saatte katua. Minulla on yhä vanha avaimeni. Kaikki näyttää ihanalta, apinakin olisi pystynyt siihen. Leijuvat päät ovat oikeassa, viis typerästä päivällisestä. Tunnetko ikinä korviasi? Jätin ne puistoon. Suoni on puhunut, minun karpaloni.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Emme näe toisiamme, olemme molemmat kuvia. En saa tehdä pahojani.

Älä koske mihinkään. Jo on vängät tuolit. Jätin avaimet tarkoituksella.

Pomppulinnan ja eläinpuiston välimuoto eli kova luu. Tässä nimikorttini.

Sen sisältö on tavoittelemisen arvoinen. Mitkä muodot, mitkä materiaalit!

Panee puhaltamaan. Ethän pelkää pimeää, jossa vastustajat tapetaan?

Tee jotain unohtumatonta. Jätä sima. Tee kuten minä koreankielisesti.

Ehkä joku valas, ainoastaan ykkösiä ja nollia, kanaa tai pornoa.

Tämän luulisi tehoavan. Onhan minulla sammuttimia. Olen aasi.

Tästä kaikki alkoi. Taitelkaa tukka niskaanne. Nukke estää putoamisen.

Ai joo, banaani jää pommituksessa hevosenraadon alle.

Kerron tarinoita hauraasta, läpinäkyvästä olennosta. Kiljaisin. Sekin kiljaisi.

Yölennolla Lontooseen selkäsaunaa varten toivoin, että se kestäisi ikuisesti.

Erota se sekopää, senkin vyötiäinen. Kotoinen tuoksu, ajoin partanikin.

Söpö aksentti, tyhmä aksentti. Kuulostaa hyvältä. Jatkan elämääni.

Hyvä on, mutta tarvitsen raskaan, tylpän esineen. Kilpailu alkaa nyt.

Puu tulee haavoittuvaksi ja muuttuu todeksi. Pyöreät päivät, suorin tie.
Taas laupias samarialainen ja hyvää luille. Radio tietää nimeni ja terveys on kaunista. En tarkoittanut kadota, mutta tilanne on kumma. Ritareita on vielä, mutta nyt viattomatkin kärsivät. Ajatukseni ovat kristallinkirkkaat ja tavarat mahtuvat pahvilaatikkoon. Neljässä kuukaudessa olin jo valmis, mutta sitten jänistin. Joka neljäs vuosi mahdollisuus aloittaa, syntyä uudelleen.

Maankiertäjät ja maahan poljetut, minulla ei ole mitään, mutta saan elää rauhassa. Prosessi saattoi olla järkyttävä. Tätä myrkyn määrää ei haluttaisi ajatella. Kumarran pääni, mutta en voi mitään.

Vuoden juttu tipahti käsiin amerikkalaisessa bussissa. Ei erehdy meikäläisen silmä, se on kuule sihinää se, lystäilijä luojan lykystä. Äijän ääni käy hermoille, vaikka kauniin kuoren alla on aivotkin. Jerikon muurit suojelevat isolta pahalta sudelta. Johtuisiko keväästä, ihme etten ole paniikissa. Tosi lystiä, olo on kuin pahantekijällä. Hyppäsin ensimmäiseen autoon. Ei lempiväisten mieleen ruoka muistuisikaan elämän karusellissa.

On yö ja sen näkee valoista, joita lamppuihin on sytytetty. Hetkessä saa aamu, ja ikkunassa myydään matoja. Nainen itki, muttei silmien takana, missä olemme saman lämpöistä verta. Mutta valaistus oli hämärä, jotta esineet eivät vahingoitu.

Tarkoitan sanoa yhtä, ja ulos tulee toista. Huominen, huominen, huominen, verkkaista tahtia päivästä päivään. Itku päätyy paperiin. Käärme joka mateli suossa, sammakon varvas, pois kirottu pilkku, veri tahtoo verta.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kauanko kestää Taikahuilu tai katse, jollaista et uskonut saavasi? Ihan niin kuin olen näyttänyt. Yhtäkkiä tuntuu niin tyhjältä. Oikea silmäpari tietää mihin katsoa, ja puhelin vastaa nyt myös toiveisiin.

En ole laukaissut asettani kertaakaan, asia josta kannattaisi puhua psykiatrille. Kiva lattia, ja tietää meistä. Väsyin uimaan vastarintaan. En kaipaa heidän etuisuuksiaan. Mutta eniten haluaisin kirjoittaa, mikä naurattaa naista. Ihmiset voivat tehdä parannuksen, vaikka vilppi on arkipäivää, eteenkin veneessä tai tietokoneella, kun kirjasto on suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Kynä kutittaa, eikä se ole makukysymys.

Sain postia deittipalvelusta. Hänen optikollaan ainakin näyttäisi olevan huumorintajua. Olemme vatvoneet tätä iät ja ajat. Luulin, että se kestäisi ainiaan. Pelkkä limu, siinä ei minun sanani paljon paina. Näytän sinulle yhden jutun. Joka tapauksessa olen nyt paljon onnellisempi. Kirjoja myydään paljon, koska sateella ei ole muuta tekemistä. Tämä on vasta esimakua vihreässä muovissa.

Kala tarttui syöttiin. Se on surullista. Taitaa olla Yalen lukko. Veitsi laatikossa, veitsi kädessä, veitsi yläkerrassa. Se on seksisuhdeviidakko, mutta en halua saattaa sinua vaaraan. Sellainen ei vetele. Maailmani on suurempi, mikä on vanhentunut uutinen, mutta sinä olet siipi maassa. Edustat nykyajan idioottimaisuutta lentokentällä matkalla Venezuelaan. Siihen liittyy pikku pulma maassa pilvien alla, mutta sen kohtalo on sidoksissa länteen.

Vuoden mittainen prosessi lapsuuden kokemuksista. Miehet ovat palanneet metsältä. En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä aikaa niin puhtaaksi ja niin likaiseksi.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Olen uteliaisuuden vallassa. Vanha mies kahvimuki kädessä kaukana pohjoisessa kertoo, miten ihmiset oikeasti toimivat. Sormus vierii pitkin tanssiparkettia. Sateenvarjosta päätellen sataa. Valkoinen auto ajaa ohi, musta auto ajaa ohi. Vuorossa punainen sateenvarjo, kun Pariisissa juostaan. Se oli isoin paradoksi, että aalto pyyhkäisi monessa maassa. Nyt se on loppu, tuttu näkymä Munkkiniemestä, kadunpätkältä jota tänä aamuna kävelin.

Pojat kirjoittavat, opettaja lukee sanomalehteä. Luokalla on uusi Juvenalis. Töhrin luokan seiniä ja pahoinpitelen ranskan kieltä purppuraisin kukinnoin, kun hän uupuneena suo minulle hyvyyttä ja hellyyttä kolmessa peilissä yhtä aikaa. Se on kalaa huvin vuoksi. Reikien ympärillä on tuskin lainkaan sukkaa. Ihminen pysyy seinällä. Sitten vaara on ohi. Jänis vain, selitettiin yhtä tekstiä, rajut on parhaita, kuin koppi täynnä kukkia ja kevät ikuinen. Kun minä en osaa kuunnella, mutta äidinkieli on tärkeä, kynttilä Balzacille, nyt täytyy varoa sanojaan sen seurassa. En tykkää mysteereistä. Ovat sitten laittaneet Pariisista tuollaisen, missä hedelmät ovat, kirjoittava kone, sata kyyhkystä, joulupukki Clichyn aukiolla. Enhän minä näitä keksinyt. Aina muissa maailmoissa kullannuppuja tulossa. Näin yhdessä filmissä putkan, joka oli siistimpi. Ovat laittaneet Pariisinsa näin, taskut tyhjiksi, nimi tähän. Jospa ette ole johdonmukaisia, kun isä matki viululla. Näyttäkää leipänne, en tiedä minkä takia. Ehtii elää moneen aikaan eri maailmoissa, kun linnutkin laulavat taas ja talvella.

Tiesin, että jokin mätti ennen kuin pöly laskeutuisi. Yritän saada tolkkua tähän juttuun. Uskomatonta tekstiä, ihan sama Peter Pan, se puree sen sormen poikki, ei yhtään totta, se lakkasi olemasta totta, kusee takkaan ja on taipuvainen viinan vetämiseen, tanssii alasti ja melkein kuolee, ei tarvitse itse olla törppö taidepelle Virpi ja pahuksen lokit.
Kuvaa pystyi katsomaan vain yksi ihminen kerrallaan. Uusi kieli oli syntynyt.

Juoni on yksinkertainen. Hän näkee kolme unta omasta elämästään. Ei ihme, että ne päätyivät elokuvaan.

Buffalo Bill edusti mennyttä. Hänen aikansa oli ohi.

Lopulta jokainen saa jotakin. Jopa mahtava niilinkrokotiili joutuu naamioimaan pesänsä. Linnut tekevät hälytyksen.

Haluan kertoa teille tilanteeni sietämättömästä kauhusta. En kykene vieläkään rauhoittumaan. Palmut kuuntelevat ihmisiä. Katson että asia on sovittu.

Luojan kiitos hölynpölyä. Leijonat pitävät sillan pystyssä. Pietari nyt ja toiselta ajalta. Vakuutan, etten ole valehdellut. Minulla on muuta asiaa. On häpeä sellaista ajatellakaan. Ulkomailla talotkin ovat toisenlaisia. Nyt täällä on vaikka mitä uutta. Mutta valmistelut ovat raskaita. Mitä sielulle tapahtuukaan sellaisella hetkellä!

Kärsimyksistä, joista Kristus puhui, en parantunut. Miten erehdyttekään kohdallani. Synti saa pääni sekaisin, kaikki nurkat ja kolkat. Minuun iski kuin salama, en paljastanut kuka olin. Tämä on vasta valmistelua. Olen siis todellinen Jumalan hullu, eikä minulla ole varsinaista asiaa.

Aina ei voi huvitella, joskus on töitäkin. Ehkä meistä on iloa toisillemme. Karhu seisoo nurkassa, aikani on täysi, tulin vain tavatakseni ihmisiä. Minusta tuntuu, että olen vain sekoittanut ajatuksenne. Ahaa, olette siis filosofi. Minulla ei taida olla tietoja eikä taitoja.

Olen saanut kirjeen, auliina, iloisena ja mielissäni. Mitä kunniatonta tässä on, jos saan kysyä? Tämähän on mallikirjoitusta! Nälissään ja saa kohtauksia. Sveitsillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Enkä tiedä, onko hän hyvä ihminen.

Ensimmäinen vaikutelmani oli voimakas. Veijari, muttei idiootti, aasin kiljunta torilla. Hyvä, että nauratte. Ei käy päinsä olla koko ajan hyvä. Osaatteko olla onnellinen? Opettakaa meitäkin. Mieleni teki koko ajan matkustaa jonnekin. Halusin koetella kohtaloani. Asetuin seisomaan yksin. Hiljaisuus oli ihan hirvittävä. Ylittäisin sen linjan, jossa maa ja taivas kohtaavat.

Minä mietin monenlaista. Vankilastakin voi löytää valoisan elämän. Ja ikkunan alla kasvavan puun kanssa. Hän muisti kaiken sanomattoman selvästi. Tuntui oudolta ajatella viimeistä hetkeä. Mikä hänestä tulee ja minne? Säteet olisivat hänen uusi olomuotonsa.

Muistui vain mieleeni.
Toinen oli realisti, toinen hyväksyi kärsimyksen. Leutoina iltoina he kuuntelivat kitaraa, galleriassa kuiskailtiin ja puolilta öin päädyttiin ravintolaan. Punapaitainen mies kysyi toisen naisen silmien väriä. Ehkä eri elämässä, kunnes jokainen gramma lumousta on puristettu siitä. Toivottavasti pelleilit. Jos haluan seksiä, suostun. Hän ei ole tavallinen tallaaja. Kristus on rääpäle puusta. Mutta rakkaus on katoavaa ja loppujen lopuksi hän iski minua veitsellä. Nyt kun päivä on illassa ja yrität hukuttautua seksiin. Olemme elossa. Mies koskee huuliaan ja sitten naisen leukaa. Romantikkona hän toivoo kuolevansa. Vanha majakka auringossa, espanjani katoaa päästä, sellainen lahja, vanha harmaapäinen runoilija joka juo kahvia puutarhassa, luo kauniita teoksia eikä anna niitä julkisuuteen, koska ihminen ei ole oppinut rakastamaan. Puhelin, johtuu varmaan viinistä kynttilän valossa raivon takia. Näkisin mielelläni töitäsi, sitä paitsi lähdemme huomenna. Kitaransoittoa pimeässä, ääniä joita voi melkein koskea, emme saaneet sitäkään selville, vaikka sanoit katselleesi minua. Olen hiukan holtiton enkä pystynyt liikkumaan. Runoja hedelmien edessä. Hän rakasti värejä ja miehen hurjaa tekniikkaa. Katosit maanpinnalta, satutinko sinua, taloja vailla tarkoitusta, enkö yleensä ole, johtunee Barcelonan ilmasta, ei kai härkätaistelija sekojuttuineen, mutta onneton ihminen, itseään etsivä taiteilija, ei vaikea houkutella sänkyyn, mutta kannatti taistella, huomenna lounaalle, purjehtimaan pääsee koska tahansa, sattui kiusallinen hetki huvipuistossa, parhaassa mielessä aitoja tunteita, erilainen elämä kahden viikon päästä, hän puhuu kieltäni, ehkä polkumme kohtaavat, olen ääliö, tekosyyn varjolla pyöräillen puritanismista, kahvi tulella, mies ja nainen keittiön matolla, puhelin sairaalassa kiiruhti yöhön, mutta oli levoton pimeimmällä hetkellä, laitan kahvia täällä, minua nolottaa, vodkaa nyt pilleriesi jälkeen, vierashuoneen suihku, tiedät missä se on, asiat eivät luistaneet, aikeet valuivat tyhjiin, hänen on jäätävä, annas kun mietin psykiatrista apua, joksikin aikaa vain, olen nähnyt tämän ennenkin. Suola, jonka kanssa elän, ajattelee vapaasti, toistaa sen mitä meillä ei ollut, mikä typerä ajatus, olimme niin lähellä täydellisyyttä, se pikku detalji, opiskelin kiinaa, hän varasti tyylinsä minulta, tekopyhä, harhainen väite silmilläsi, enemmän ymmällään, kirjoittamassa enemmän kuin haluan myöntää, tuntuu surulliselta pianosonaatilta, palmut kuuntelevat jos olisi enemmän ystäviä, mentiin ostamaan kirsikoita hedelmien keskeltä ja vierestä, kun kuulen puheeni se on hullua, pyöräiltiin maaseudulle, kerättiin karhunvatukoita, mutta kaikki pelko menee päähän ja se on surullista. Tuulee, sen näkee puista, kuvat ovat paperin toisella puolella, lensin Tokioon, hän on luova mutta tietää rajat, vitsi joka jätetään kertomatta jatkaa uomaansa, veisi pois tilanteestasi, rakastan mutta en ole rakastunut, etsin taianomaista ratkaisua, älä tunne joutuvasi selittämään, pelkään liikaa, siksi se on romanttista, koska sinä olet puuttuva ainesosa uudella ja syvemmällä tasolla, kun kuulen kiihkonne, kuka mitenkin punaisessa valossa. Suudellaan. Olen vain minä, hieno tarina siitä miten aika kuluu ja kesä on pian ohi, pimeistä huoneista tasapainossa, kasvava levottomuus, haluan jotain erilaista, koko tämä juttu onnen ja rauhan löytämisestä, hyvistä hetkistä jotka vietimme yhdessä. Mutta unelma on jännittävä ja tulet katumaan, työsi ovat paskoja etkä kypsy, hän on läheltä puhuja, menen katsomaan ruokaa, luulin ettet pidä juhlista, se on ristiriita, minä en ymmärrä, miksen usko sinua, yritä pysyä paikallasi, halusin linnun uuteen taloon, enkä tiedä miten peittäisin itseni ollakseni viehättävä sinulle punaisessa autossasi, kun syömme puutarhassa ja katsomme jälkeenpäin kuvia joita on vaikea selittää, kun sen pitäisi olla toisinpäin, kaoottinen ja lähes eriskummallinen. En ole hyvä tässä, menet kohti onnetonta elämää, vaatisi melkoisen tunnekuohun, laukauksia, tämä ei ole elämääni tai todellinen tarina. Olisin astunut sivuun, ohikiitävä juttu, ennen kesää Barcelonassa.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tulevaisuuden ajatteleminen on vaikeaa. Ihmelääkettä ei ole.

Se tarkoittaa paljon kuolleita. Katsotko kuumetytön? Otan ihokoukut.

Minä voin pestä hänet. Veressä ei ollut alkoholia. Tyttö kuoli juuri.

Pakko sanoa, tämä on opetus. Euroopassa pari viikkoa, jotta sydän toimisi.

Nyt ei olla viidakossa. Pää kiinni, nyyhky. Sitä tavataan kyyhkysten omistajilla.

Volvo tekee kaarron. Salamanteri meni perille. Mieti asiaa.

Haluan olla se, joka tukkii viemärit. Tarkoitus on hankkia Mick Jaggerin ovikoodi.

Luulin, että häntä leikeltäisiin. Kokemukseni mukaan olen tuomittu talonmieheksi.

Katujen enkelit, tulkaa esiin. Kannattaa hankkia seksikokemuksia etukäteen.

Hei, muru. Olen kreikkalaisen pohatan poika. Lopeta esittäminen ja kiitä Luojaasi.

Laulan innoituksesta tai vaihdan sinut toiseen. Muhinoidaan kaikessa rauhassa.

Mitä pidät kloonauksesta? Riita poikki! Pojalla on vakavia ongelmia.

Jospa eilisellä oli tarkoituksensa. Sain uuden tilaisuuden.

Käske väki neljäksi toimistooni. Etsin sen seksikkään lääkärin.

En mene psykopoliisin kotiin. Söinkö taas lelun? Voisiko joku leventää ovea.

Ensin teoriaa, sitten käytäntöä biokemiasta. Reikä suomalaisiin oloihin.

Saan luodista. Tiedän hyvän hyppypaikan. Minulla on heikot nilkat.

Metallikin tekee kipeää. Tältä etelän puut näyttävät pohjoisessa.

Mehiläiset eivät maistu hunajalta. Ilman vettä ei voi edes uida.

Sitten terveysasiaa. Epämiellyttäviä kuvia jossain kirjassa.

On helppoa uskotella olevansa suojassa. On on. Autiomaan pohjoisääri.

Mukaan otettiin pikkubussi ja varmuuden vuoksi kameleita.

Tämä osuus oli yhtämittaista nousua. Tietä tekivät ihmiset.

Tällaista ei ole täällä missä katselen. Torni on tehty luonnonlohkareista.

Tuuli puhalsi hyytävänä, kylmyyttä huokuen. Löytäjä sanoi sen olleen kivenkolossa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Olen muodokas ja pidän siitä. Mutta mitä mies ajattelisi? Keräämme orkideoita ja lintuja.

Voitonriemua kalvoi epäilys. Kuulimme aaltojen jylinän. Kun yrittää unohtaa jotain, pitää unohtaa kaikki.

Ihminen pieni katedraalin sisässä. Rakkaus taiteeseen voitti koston. Kurkistamme arkkuun. Kuolema on ikuinen huoli.

Venetsian vettä Italiasta Espanjaan. Hevonen, härkä ja itkevä nainen. Ylösalainen pää. Sulttaani istui täällä.

Heräsin yöllä, mutta tottuuhan siihen. Sieni menee veitsellä halki. Spagetti syntyy vedessä. Olassa on tatska.

Olen kaksi kuukautta muita jäljessä. Tuota puristellessa, vaikka välillä myrskyää. Maalaus löytyi autosta.

Tänään on kohdattavana kolme pelkoa. Astelee ranskalaisilla koroilla. Sana sade ei synnytä sadetta.

Kaikilla ei ole kumppania. Pelko katoaa, jos sen nimen osaa sanoa. En ymmärtänyt, mistä äänet syntyvät.

Ikävä ero lentoasemalla. Muikut löytää pakkasesta. Nyt niitä saa keskiviikosta lauantaihin melkein mistä vaan.

Kolme, kaksi, yksi. Olet mitä syöt, ennen kuin koko saari uppoaa. Kuka joutuu tänä keväänä jättämään leikin kesken.

Älä osta kaupan kakkua. Kammottaa katsoa, kun stripparit saavat polvesta. Olen nähnyt luonto-ohjelmia.

Sinä voi olla seuraava kuuma nimi. Kokeile jotain muuta, se vasta ystävällinen ele onkin. Vain kaksi voi leikkiä.

Valot ovat rehellisiä. Nimesi on 50-luvulta. Harjaan sen hiuksia kunnes se nukahtaa. Unohda mummi.

Vien vähiten tilaa. Olisin työstänyt riisin eri tavalla. Kaksi tuntia herkullisia hetkiä höyrysaunassa.

Pystyykö mitään tekemään ilman vettä? Yliveto turkoosi pusero. On rankkaa nähdä se ilo. Nälkä tulee kuitenkin.

Virstanpylväs on oikea namu. Olen yhden romaanin lumoissa. Olen hauska, pomppiva marakatti.

Vähäsuolainen, terävä, älykäs. Tapailen pikku rouvaa. Paita on kuin luotu. Tuoksuu vauvantalkilta ja kreikkalaiselta salaatilta.

Te kaksi minua vastaan. Antakaa minulle pyssy ja pilli. Ja sitten yritetään kuvailla niitä. Kai se jotain merkitsee.

Feikkasi oman kuolemansa. Hyväksy se ja toivota onnea. Tämä musiikki pysäyttää minut joka kerta.

Vanhoja matkakuvia savun keskellä. Illasta tuli piinapenkki. Pääni on täynnä kysymyksiä huuliharpustasi.

Näin vanhan valokuvan. Puhuin kuin esine. Elämä on siirapinsuloista, nopeasti ja tehokkaasti.

Jethro Tull on kuin onkin bändi. Maalatussa autiomaassa täytyy valita taistelunsa. Sitten satoi purkkapalloja.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Siinä teidän virhearvionne on ja se on paha. En toista sitä enää. Kiva tukka, kivat kaulukset.

Loppuvuoden romahduksen aiheutti varjojärjestelmä. Säveltäjän valta kasvaa. Minä olen ohjaaja.

Hiljenemiseen täytyy keksiä jotain. Löytö on merkittävä. Työni on näkyvissä. Seuraavaksi vuorossa on filosofia.

Mikä saa nuoren miehen valitsemaan oikean ja väärän välillä? Jännitettä pitäisi käsitellä harkitusti, loogisesti ja kiinnostavasti.

Sanojen paino ei tule esiin. Kirjoitukseen verrattuna puhe on rikki. Tieto on kykyä tehdä asioita.

Miten venetaksi liittyy tiedon kasvun olemukseen? Jonkinlainen esimerkki on kyllä paikallaan.

Kiitos kivasta etiikkapainotteisesta kokeesta. Olin kalanomistajasta kahta eri mieltä. Vastasin jokereihin.

E on semmoinen mihin olisin tyytyväinen. Historialla jatketaan. Kiirettä on pitänyt fasistien kesken.

Tehtävien sotaisuus 1800-luvun alusta meidän aikaamme. Mikä sai prinssin perääntymään?

Monien mielestä maailmassa on paljon enemmän kuin mitä silmä pystyy näkemään. Suurin osa aineesta on kahdenlaista pimeää.

Niin kummallisia tuloksia, ettei niistä kehtaa edes kertoa. Linnunrata näkyy parhaiten kaukoputkien ikonista.

Typen suhteellinen määrä happeen nähden kertoo, millaista ruoka oli kaksituhatta vuotta sitten. Se herätti epäilykset.

Syntyi uusi teoria. Suoruumiit olivat muukalaisia. Tapa on säilynyt meidän päiviimme asti.

Ruumis ei ollut kolmiulotteinen. Pehmenneet luutkin litistyivät hopeasepän hengittämässä savussa.

Alastomuus viittaa häpäisemiseen ja nöyryyttämiseen. Ruumiilla oli vain nahkalakki, vyö ja nauha kaulan ympärillä.

Miehen ilme oli rauhallinen. Täällä hän veti viime henkäyksensä. Oliko surmatyö kosto vai lepyteltiinkö sillä jumalia?

Mies näyttää ikään kuin nukkuvan rauhallisesti. Joku sulki miehen suun ja silmät. Vihjeitä löytynee hopeakattilan koristelusta.

Ihmiset pitivät suomalmia jumalan lahjana. Äärimmäinen uhri on voinut olla ihminen. Odin hirttäytyi saadakseen valtaa.

Kyllä kelpaisi puristella. Ylellisellä elämällä on hintansa tällä kuitumäärällä. Minulla on teistä kaunista sanottavaa.

Menen sitten suihkuun yksin. On aina hauska tavata ihailija. Tarkoitin sängynpeitettäsi.

Meillä on mieletön asunto. Jatketaan puhumista. En ole koskaan viettänyt yhtä kauan aikaa tietokoneella katsomatta pornoa.

Ja minä todella tarkoitan sitä. Meistä tulee kämppäkavereita. Kokeile, saat klehden kaupan päälle.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Minulle paratiisi on kuusikulmainen, valkoinen, puhdas ja suhteellisen siisti. Mikäs noita puristellessa. Kastellaan uusia pyökkejä ja tehdään vain kaikkein välttämättömin.

Tiivistä kerrontaa ja värikästä kielenkäyttöä on kyllä lukeneet lapset ja nuoret. Kaikki ruoantähteet keitti ruotsalainen kokki. Pesupähkinän tulos: pieni herääminen.

Luvut on hurjia, pitkä pinna, aika myönteinen jälki. Eiköhän me löydetä se oma kultainen keskitie. Maailma on vihreämpi kuin kehonkieli kertoo.

Metsien miehet antennikotiisi tammikuussa. Sano hyvästi vaivoillesi ja aloita säästäminen. Suomalaiset tomaatit maailmalla ovat päässeet sopuun kiistassaan.

Yritys venyy, susi munkin kaavussa. Meno on näin rajua vain kerran sadassa vuodessa. Kohta mennään eri öljyillä. Peitä harmaat, yhden hengen sängyn siis. Riipaisevan kaunista täältä löytyy.

Inhoan päiviä rullaluistimilla, ja se on ainoa syy miksi emme tee sitä lehmän vieressä. Olipa omituinen lause.

Ajatus oli hullu.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Kuka se noin suruaan kailottaa? Osaan minäkin paasata. Eikä edes Herkules estä kissaa naukumasta eikä koiraa haukkumasta. Varpusen putoamisenkin säätää Sallimus.

Tykit taivaille, taivas maalle. Nyt tarkkoina, sillä tämä helmi on sinun. Ei mitään kummallekaan. Kuolen kuten pitääkin, tämän näytelmän mykkä yleisö.

Odota vielä hetki autuuttasi, kaikki muu on hiljaisuutta täydellä vakavuudella. Karseata ajatella avaruuden juttuja, mutta paljon on vielä tehtävissä menneen vuorokauden pohjalta.

Olen yllättynyt mutta hyvä. Syö tästä mikrofonia. Sotilaat täyttävät vaaleansinisen rakennuksen kohokohtana ooppera.

Toisin sanoen Ruotsi houkuttelee, nyt uppoamisvaara on ohi. Lisää on luvassa myös Oulun läänissä. Verhon takana ilmaista nukketeatteria, suomalainen taivas, vain jos joku maksaa.

Runon ainakin haluaisin, alleviivaten visuaalista puolta. Pääsette historiaan, se oli kansan tahto. Minä näytän, mikä on oikein. Muistan aina ensimmäisen kalani. Hän on mummoni eikä vuoristorata.

Kerro huolesi, turkoosini. Vähän niin kuin perkaisi kalaa. Silmät ovat kirkkaat. Nyt ovat vuorossa tahto ja armo. Mutta eihän se ole sama, enkä ole enää neitsyt.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Panimme kädet keskelle. Ota naposteltavat mukaan. Noin lyhyt lista. En voi kuunnella pukunne kahinaa. Minusta tulee orjanne loppuelämäksi. Muistatteko, kuutamolla, satakielikin liverteli. Tiedän, että ainut, soma pieni peto. En ole koskaan pitänyt vedestä, edes maalauksissa. Voi miten kurainen olet. Pakko on surra kun näkee miten asut. Nousenpa vielä portaat, astun sisään ihmisenä. Miksi minun ilkityöni oli muita pahempi? Ottakaa pääni siitä kirjaimesta. Tähtien reitit taivaan seitsemässä kerroksessa.

Nainen, jonka ikää en osaa arvata, lyö rumpua. Haukka pysyy ilmassa. Poroja on eri väreissä. Paitani on ruudukas. Tästä näkee maan ja taivaan rajaan saakka. Kasvi tekee valkean kukan. Metallista on töissäni hyötyä. Kullan olen laittanut sormeeni. Kala sätkii jäällä. Näin on oltava. Hyljätkää jo hyödytön murehtiminen. Jääkää tänne silmiemme iloksi. Liha sulakoon kasteeksi. Tähänkö on tultu?

Pitääkö minun muistaa? Se ei ole hyvä eikä siitä hyvää seuraa. Pidä sitä veren ohimenevänä leikkinä. Kuuntele kaikkia, harvoille haasta. Jossain on nyt mätää. Katkojuomaa korvaan. Kuunnella ja himoita, niin säälivästi ja syvään, ulkoista sanahelinää.

ryömimässä matelette hautoo piillä
tuoma tehnee siinä onkin pohtimista
nuolet nousta merta vastaan kuka hikoilisi
jollei tuntematon hämmentäisi tahtoamme
tekee meistä pelkureita ajattelun kalvas
väärään suuntaan päädy kuningasta
esittävä ovat nämä miehet hauska nähdä
armas immyt vanha kulta ajan yhteenveto
sanokaapa tunnetteko tuota herraa
ansa johon puhe kuten näytin airut lukee
liikaa käsillänne tulkintaanne kuulen
lattea ei silti olla kullekin sen muoto
naurattaa kuin yrittävät tarkkaan

Oivasti kuin kameleontti minua jopa kehuttiin. Se maksaa teille kyyneleen, jos pitää päättää, katsoako näytelmää vai totta. Kameli, kärppä, valas vai melkein pilvi? En käytä oikeita tikareita. Mietitäänpä vähän. Tämä lääke vain inhaa elämääsi pitkittää. Liiassa huseerauksessa on vaaransa, rakkaudeksi ette voi sitä kutsua. Ei ole iloa, onnea elämässäni ilman puroa ja vartta kannoillansa kivi, pöllö leipurin tytär. Niin, että kiitos hyvästä neuvosta.

Surut yksittäin, vaivihkaa Ranskasta. Siirryin rosvojen laivaan. Minua ei hämätä ja suren sitä syvästi. Tuo keto-orvokkeja ajatuksille. Puhuu meidät pussiin, verraton veijari, loputtoman kekseliäs.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Kuningatar paljasrintainen nousee linnun autoon. Moskovan satakaksikymmentäyksi Margaritaa. Tulemme näkemään henkilöitä, vaikeimpia maailmassa. Olemme perillä. Kortit ovat arvaamattomia. Mitä varten rusetti, jos ei housuja? Ripeä ja hoksaavainen, eikä mitään tehtävää. Kipu polvessa on muisto vuodelta 1571. Luonanne on hyvä olla. Älkää hämmentykö, älkää pelätkö mitään. Tuhannen tuhannen vuoden luut näkymättömissä naisen ihon alla. Tulen läpi tanssiaisiin tullut nainen kyllästyy mieheensä. Ja on aamuun mennessä vapaa kuin kevään tuuli. Valittaa nenäliinastaan juridiselta kannalta. Poraa seinään kaksi reikää.

Mitä luista ja ateljeista. Olen piirtänyt ihmisiä koko ikäni. Se taitaa olla leuka. Autot ovat helppoja. Löysin ne vasta tänä kesänä. Ei ole tarkoitus pilata kaikkea kidutusta, etkä varmaan halunnut vastausta, jolla kevennän taakkaani. Sääntö ei näet päde tässä tilanteessa, eivätkä sanat aina riitä. Menen Kreikkaan etsimään aasia, jonka selästä voin pudota. Väri oli perin tuttu. Jäisin mieluummin tänne.

Ihmiset käyvät siellä ja täällä. On tainnut säikähtää kukko vieraissa käsissä. Osaa viheltää säveliä. Ei kauniimpaa taiteessa eikä luonnossa. Minä olen huonoissa kirjoissa, kunnes näemme uudelleen häkkilinnut yhdessä ja erikseen. Otamme sen henkilökohtaisesti. Neljä valoläikkää uima-altaassa, tuulessa huojuvat verhot. Temppu ei ole ihan uusi. Se on vain avoin ovi. Koirassa on revolveri. Pernani on viallinen. En tunne peukaloitani. Katson kanavaa, jolla puhutaan vain espanjaa. Riisu kengät tai et pääse sisään. En halua että matollani on kenkiä. Sain vain kyynärpääsi. Tavarani ovat tietyssä järjestyksessä. Raha on kuin ulkomainen elokuva ilman tekstitystä.

Palmut kuuntelevat. Nyt olen tyytyväinen. Lento on parin tunnin päästä. Kaikki haisee purkalle. Mitä väärää siinä on jos on rakastuva ihminen. Kaksi viikkoa sitten se oli vain menneisyyttä, toinen puoli itsestäni, hyvä mukitemppu, josta tytöt tykkäävät. Unohdin maksaa purkasta. Pygmini ovat vaaleanpunaisia, mutta olen huonossa kunnossa. Ihmiset antavat minulle rahansa. Pitäisi lopettaa useammin kukkien antaminen. Turha esittää kovanaamaa. Älä pyörry ennen kuin olet maksanut. Ota huone pohjakerroksesta. Aja etelään äläkä tule takaisin. En voi tehdä laittomuuksia. En voi valehdella. Onko mattoa, josta koirat pitäisivät? Se on iso askel. Jonkin aikaa. Jos menee uimaan, kastuu. Jos se yhtään lohduttaa. Matto on halpa, jos se lähtee halvalla. Kaksi makeaa sydäntä ja kesätuuli.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Savuinen, harmaa kaupunki. Sanat taltioitiin jälkimaailmaa varten.

Ihminen kirjoittaa koneella, juo lasin vettä. Se hulttioko?

Katu, tai siis oikeastaan autojen valot jonnekin kauas, muttei loputtomiin.

Suuri, vaatimaton mies ajalta ennen sotaa. Niin pimeää, ettei katuun pysty edes valo.

Skraitta soittaa. Anteeksi, mutta aivoni eivät ole kovin kirkkaat.

Irstailu hirvittää irlantilaista hirviötä. Talo ilman ikkunatuskaa.

Missä ovat kaikki nuo päällystakit, nyt puoli vuosisataa myöhemmin?

Mieheltä näkyy pää, naiselta rinnat. Autuus muutamassa tunnissa.

Syitä tekoon ei tunneta. Veli antaa jäähyväissuukkoa. Ei ole aikaa kolaroida.

Minun on oltava lojaali. Muuten homma hajoaa käsiin. Ole nopea kuin jänis.

Kuulemma siviilihenkilö. Saatan joutua kiven sisään. Tuo sinun pelkosi.

Älä muistele minun juttujani. Näin minä tienaan leipäni. Istun hetkeni pimeässä.

Silmä joutuu koville rajatussa tilassa. Mutta minkäs voit, pelkkiä murusia.

En kestä epäsopua. Lompakkoni tuntuu kevyeltä. Oma on häpeänsä.

Anteeksi koko maailmalta. Tajusi, ettei nähnyt mitä ei tapahtunut.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Kirkkaanpunainen sohva. Kananmunankeltainen nojatuoliryhmä. Seinäkello. Krusifiksi. Valkoinen sohva ja kaksi nojatuolia. Kuudenistuttava ruokapöytä. Leikkokukkia. Kaksi kehystettyä valokuvaa. Takorautainen porraskaide. Ravintolakeittiön liesisaareke. Massapuinen pöytä. Pinoittain valkoisia lautasia. Iso kiiltävänvalkoinen pöytä, keltainen jalusta. Valkoinen kylpyamme. Puinen leikkuulauta. Kaasuliesi. Kaksi lasikulhoa. Kylpyhuoneen valkoinen lavuaaritaso. Iso peili. Sänky, ruskea päiväpeitto, raidallinen tyyny. Tummanharmaa, kaareva sohva. Pyöreä keittiön pöytä, neljä tuolia. Raidallinen kulho. Metallipintainen pöytä, kolme baarituolia. Baaritiski. Martinilasi. Pilliteline. Varastohyllyjä. Liesi. Beige sohva. Mustat kierreportaat. Ovisilmä. Musta, nahkapäällysteinen, keinuva pyörötuoli. Vehkapalmu. Kaksiosainen jääkaappi. Nukkekoti. Pyöreä pöytä, punaiset tuolit. Lasinen sohvapöytä. Kaksi mustaa nahkanojatuolia. Kylpyhuone. Tiiliseinä. Sänky. Ruokapöytä. Valkoiset, kangaspäällysteiset tuolit. Ruskea nahkanojatuoli. Liesi. Metallinen jääkaappi. Luunvalkoinen, maalattu tiiliseinä. Maalaamaton tiiliseinä. Vesiautomaatti. Kaksi kehystettyä valokuvaa. Valkoinen nojatuoli, oranssit pehmusteet. Maalaamaton tiiliseinä. Juo hiuksesi. Hammasharja ja Van Halenin cd. Siis viidestoista simpanssi. Viides linja. Pilkkahintaan. Finni tulossa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Et ymmärrä tätä pilantekoa. Se oli huikeaa. Hyvä ettei henki lähtenyt.

Aamu oli kaunis ja aurinko nousi kukkuloiden takaa.

Kaikki ei ole hyvin. Kohtaus loppuu. Emme jääneet bussin alle.

Päätin antaa itselleni lahjoja, kun pudotit varsinaisen pommin.

Jos tunnet seinän läpi, tunnet liian hyvin olot, jotka talo on kokenut.

Kappas vain, jotain silmille ja korville. Hyvä aika puhua.

Kertominen on epäluotettava maailman kuvaaja, mutta ainoa.

Riekaleinen, eri suuntiin tempova, oudoksi jäävässä maailmassa.

Pimeyden ytimeen ulottuvat näyt ja korkea, niukka kirjoittaminen.

Kaksi orkesteria kahdella mantereella, valmius yllättää.

Päässä pyörii joku, jonka selässä ratsastaa, itseä suurempi parempi.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Huoli paniikin toistumisesta painaa. Sodan kokenut ei pelkää perkelettäkään väärin päin. Mennään ensin menneisiin. Sain olla oma itseni. Mietin, että tällä nasaalilla on päästy aika pitkälle. Muusikko tuli miehestä silti. Olin ylpeä siitä, että opin.

Karitsa syntyy oljille. Tiaiset käyvät laudalla. Minulle tuli kiire maailmaan. Vesi pannaan tekemään. Kissa istuu ikkunalaudalla ja katsoo ulos. Minut on kasvatettu kiltiksi. Siinä vain kävi niin. Minun piti valita jokin paikka. Syksy meni hyvin. Alli, varmaan alli, menee veden pintaa. Odotin malttamattomana jäiden lähtöä. Tekee kipeää, kuin olisi menettänyt käden tai korvan. Aion viipyä kauan yksin. Koko lattia oli liekeissä. Menetin jotain suurta. Tuli pannaan tekemään. Onnettomuutta on vaikea ymmärtää. Ujo, yksinäinen kalastaja. Tapasimme täydenkuun aikaan. Kilohaili nousee silloin pintaan. Täältä ei lähdetäkään noin vain. Den där är död.

Maa voi purkautua kokonaan. Mies jakaantuu kuudeksi. Syntyy puhetta. Odotan bussia pakkasessa. Se on kyllä kärpänen tai moraaliin liittyvä ongelma. Ruusu, hyvä opetus. Se on kahvinimeni. Tukkani on käännettävää mallia. Väänsimme kättä oluesta, mikä oli huvittavan kiusallista. Mehua oli kaikkialla. Nauroin vain siksi, että se oli hauskaa. Leijona on ulkomailla, mutta tahto voi hyvin. Olen pakannut ja lähtövalmis. Kuvia eri vuosilta nopeassa tahdissa. Puhe on poissa. Näin käy kun sekaantuu asioihin.

Ja taas sataa. Meillä ei ole mitään yhteistä. Minulla on yksi kysymys. Ovessa on kala, kalan kuva.

Suurempi kysymys on vielä auki, ei sentään veden päällä kävely. Ruskeaa mustetta pergamentilla, mutta dynamiittia. Hänen puutarhansa, vallankumoukselliset ajatuksensa, sadat orjansa. Tarinassa on tavallaan onnellinen loppu. Sunnuntaina oli toisin. He pystyivät karistamaan kahleensa. Paljonkaan ei ole muuttunut. Sanoma on yhä sama. Puhuvat päät. Totuus voi tappaa, joskus ristillä, joskus televisiossa. Menkää uutta voimaa sydämessänne, jotain mihin nojata. Tänään kaupungissa on seitsemän asukasta. Hiilen matkassa saapui vaatteita, tupakkaa ja naisia. Puren niin kauan kuin minulla on hammas. Evoluutio, kortinpeluu. Bussia pidettiin liian keltaisena. Joku alkoi laulaa hiljaa. Ihmiset saivat siitä innoitusta. Se rauhoitti uskon lyömättömällä voimalla. Minun pieni valoni, minä annan sen loistaa. Puhun toivosta, puhun siitä paljon. Se ei ollut kysymys.

Opetan kuvaamataitoa, ja paraikaa istutan kukkia. Löydän kukat vaikka mistä. Pian nauramme niin, että matto kastuu. Siirrytään vaiheeseen kaksi. Ei sekamuotoja. Hajut herättävät muistoja ja peittävät harmaat. Tyttö joka tuoksuu kukille ja kuolemalle. Hän olisi halunnut myös elää. Himojemme vihikoira, josta Emerson ei halua kuulla. Kaikkea huhuttiin. Millä kohtaa ollaan? On varaa elellä mukavasti. Näin kirahvin. Ja onhan sunnuntai.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Pieni osa lasista on läpinäkyvää. Suu kertoo vaikkei puhuisi. Punainen on valkoisen ja harmaan alla. Auto menee menojaan. Kirjaa sähköistetään täyttä päätä. Simpanssi on pelannut jalkapalloa. Ei sellaista voi oppia kirjoista. Siksi haluan jakaa kaiken, minkä tiedän. Antaisin mitä tahansa päästäkseni vielä kerran siihen tehtaaseen. Juokoon siemauksen, niin oppii espanjaa.

Ideaan ei suhtauduttu vakavasti puhelimessa. Ojenna nyrkkisi, muuten näytän tyhmältä. Haku on alkanut. Talossa kaikki on toisin. Se geeli haisikin oudolta. Koville otti, mutta sain pidettyä langat käsissä. Kumpikin näkyy avaruuteen asti.

Mikä hirveä kokemus! Nitoja on peniksesi. Siirry vähän, olet kellon edessä. En ole ikinä ollut niin vereslihalla. Auta minua syöttämään kalani. Sinulla on aikaa vain minuutti. Silmälaseja on käytetty 1500-luvulta lähtien. Puhun syvällistä asiaa peloistani. Lennän ulos kirjasta. En osaa edes kuvitella. Olen paljon hullumpi. Olen tosi seko. Varastankin.

Olen harkinnut ihan tarpeeksi, saanut päähäni en tiedä mitä. Mitä hyötyä siitä on kenellekään, todellisten omistussuhteiden peittelystä. Aina pitäisi olla joku taikatemppu, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Täytyy kertoa jotain, muutakin kuin numeroita. En mielelläni puhu yksityisasioista. Tarinan lopussa on varmaan joku opetus. En ajatellut ottaa talousneuvoja. Tämä on oikeasti tapahtumassa. Omenat vaan pääsivät mätänemään. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä mitenkään. Pidä ittes hiirenä. Kerää kaikki katseet.

Se olikin aika seikkailu. Nyt hän on minun leivissäni. Ihmiset saavat asioita selville. Esine ei ole arvokas, mutta se muistuttaa yksinkertaisemmista ajoista, mokomakin mutruhuuli. Vakoilen isäni laskuun. Minä en suutele sinua vapaaksi. Juttele kristallipallollesi. Anna hänelle sielunhoitoa. Se on muuttumassa julkiseksi häpeäksi. Se on tuskallista. Jatka etsimistä. Älä luovuta. Ammuit minua jalkaan. Yritä pysyä pystyssä. Päästin sydämeni liian pitkälle. Katso sen hintaa. Astu valoon.

Joskus elimistö kaipaa. Tässä on kyse monesta asiasta. Ehkä joku niistä on kemia. Se pelottaa, mutta pidän siitä. Pidän näkemästäni sinisestä. Olen virhe, olen aina virhe. Ei pilata juhlia. Tämä on avain tuohon. Luulin näkeväni vihreää valoa. Liikkuva juna, silkkaa idiä. Ja sitten jotain ihan muuta, viimeiset muutoskohteet. Kuin olisimme jakaneet jotakin. Etsineet jotakin, minkä ehdin jo unohtaa. Kunpa en tietäisi.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Olen jo nähnyt niin monta kriisiä, etten jaksa stressata niistä. Pectuksen väri on luotu imeskeltäväksi. Kaksi vastuuntunnotonta hattarapäätä, joilla on kaikki mahdollisuudet menestyä.

Tilanteen kirkastuessa aukeaa mahdollisuus tarttua yhteen tiettyyn virheeseen.

Jälleen uusia pilakuvia viidestä vihollisestamme: kevät, kesä, syksy, talvi ja imperialismi. Kiinnittäkää istuinvyönne ja siirtäkää kellojanne kymmenen vuotta taaksepäin. Juustoton kauppa on kadun toisella puolella. Toimenkuvaani kuului etsiä vitsejä, jotka jonain päivänä menettäisivät merkityksensä. Paitsi jos kukkasato oli huono.

Sen takia jouduimme tarkkaan valvontaan. Mitä sitten, jos halusimmekin vaihtaa kartanon Puolassa makuupussiin New Yorkissa, uudistukset oli pakko aloittaa.

Hulluttelusta oli vaikea joutua pidätetyksi, muttei mahdotonta. Olin talonmies, koska en voinut toimia psykologina. Kylmää vettäkin kylmempää oli lämmin vesi. Harmaa alkoi muuttua nopeasti mustaksi. Loppu oli lähellä. Tilanne oli toivoton, ja orkesteri jatkoi soittamista, kunnes mikään ei auttanut.

Toisaalta, onko nykyinenkään järjestelmä kaunista katsottavaa. Ne olivat parempia aikoja. Taaskaan en nähnyt, kuinka tarina vedestä alkoi. Öisin tahdoin jotain uneksittavaksi. Ne pas deranger. Kukaan ei kuuntele musiikkia. Näin käy kun romantiikkaa sovelletaan politiikkaan.

Mitä tehdä niille, jotka eivät sopeudu fanaatikkoja vastaan? Naisille, jotka ovat valmiit, mutta kaipaavat vielä hiukan glamouria. Nykyään lääkärit voivat korjata sellaisen.

Pieni purjevene joella, ensimmäinen toukokuuta 1600. Anteeksi, että näin karulla tavalla otan esiin niin jalon aiheen. Antakaa mielikuvituksenne lentää. Tiivistäkää tuntilasiin se, mikä kestää vuosikausia.

Siunattu muutos! Kun kello lyö neljä kertaa, aika kirjoitetaan 18.11. Älkää siis kierrelkö.

Tennispalloja! Huono pila, kun tuhat itkee eikä kukaan naura. On kaikki turhuus unohdettu nyt, niin pysyy merisairaus poissa teistä.

Missä ollaan, siitä kerrotaan. Karjun päässä sade sataa. Puukot ovat teräviä. Meitä odottaa hieno elämä. Sulatamme paikat yhteen. Missä teatteri, siellä tekin olette. Ja puuttumaan jos tästä jotain jää, mielessänne aukot täyttäkää.

Kaikki kylmää niin kuin kivi, niin kuin ajatus. Hevonen ei osu eläviin eikä kuolleisiin. Talvella on lunta, miehellä purjo hatussa. Syöt ruokasi kuolemaan asti. Sinne meni sekin pesä. Välillä näpistelen muiden taskuja.

Kielet miehet kaikki kavalat. Jos panisitte minut runoilemaan, olisin mennyttä.

Onko sinulla taikavoimia? Sateessa istuen ei voi kirjoittaa. En ole hengenpelastusalalla. Voisin parantaa maailmaa paremmilla pikkuleivillä. Luulen olevani tragediassa. Ehdotan, että kokeilemme jotain uutta. Jotkut tarinat etenevät ulkopuolisten toimijoiden ansiosta. Kyllä, nämä housut ovat lycraa. Hänessä ei ole mitään vikaa, hän haluaa katsella ihmisiä.

Elämä oli täynnä merkittäviä ja maallisia hetkiä. Omena vieri jalkoihini, kuten kaikki kirjoittamisen arvoinen, aivan arvaamatta. Puhelin soi. Puhelin soi uudestaan. Puhelin soi kolmannen kerran. Sitten lohtua kädestä koskettamassa ihoasi.