sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Pelkäätte rakennusta, joka tuplasi nukkebudjettinne. Olisi suuri riski olla luottamatta vaistoonsa – tai latinomusiikkiin. Niin paljon niin vähällä, kuten järjestyksen palauttaminen. Mies tulee ovesta, joka on ainakin neljän metrin korkuinen. Kaikki on kuvattu softiin, keveään tyyliin. Dokumentaarisen aineksen käyttäminen fiktion sisällä! Kaupungit rakennettiin kuivatuille soille ja torjuivat näin maastamuuttoa. Giotto maalasi mainoskuvia kirkkojen seinille. Arkkitehtuuri oli toinen kieli. Seinästä työntyi mies ja hevonen. Taiteilijat saivat tehdä mitä halusivat. Mustanaan sateenvarjoja. Sitten kävi niin kuin kävi.

Hän näki verisen sodan omin silmin. Sellainen saa ihmiset raivoihinsa. Terrorismi on työkalu. En näytä kuvia uhitellakseni. Kuule, olen kohta munaton mies. Sipaisen tipua siipeen. Tipuilla on kaksi jalkaa ja liemet päälle. Hellyyttä sängyssä, kuin joku painaisi sen päälle napista. Haluan sukeltaa seksiin. Nappilöytö, ihan pimeä. On kamala laueta, kun toinen vaan on ja katsoo.

Sinusta näkee, kun jotain on vialla. Varjoja vanhan rakennuksen seinällä, mies ja nainen. Alkaa tympiä. En voi hengittää. Mies tupakoi. Naisella on ehdotus. Nähdään, kun tekee mieli. Testosteroni on haluhormoni mutta myös vihahormoni. Hienoa, näen naisen! Alaston keho luo naisen. Se en ole minä. Rakastin itselleni sopivia systeemejä. Muisto jäi. Hän pulppusi kuin lähde.

Tiedän yhden hyvän paikan. En halua puhua, kun teen töitä. Ja sitä rataa. Katsella ja nähdä, se riittää. Nainen kääntyy ja pyytää panemaan. Pannaan, tehdään mitä huvittaa. Kyllä sinä ymmärrät. Vesi solisee. Mies laittaa kätensä leijonan suuhun ja kiipeää sen selkään. Koiralle on oma paikka. Taistelevan apinan lista on pitkä. Tehdään niin kuin kirjan kuvat näyttävät. Nainen kiihtyy, mies ymmärtää. Joustavuus on kaiken a ja o. Varjot yhtyvät, niiden näkemiseen tarvitaan seinä ja englanninkielistä puhetta pianon säestyksellä. Sanoimme häntä Auringoksi. Pyörällä Pariisin halki. Alkaa sataa. Kivinen kissa on märkä ja musta. Kirjassa on vuosisata.

Näin ollaan. Tässä on hyvä olla. Paljon ihoa. Nainen puhuu suomea puhelimessa. Hanhet muuttavat, toisin kuin minä.

Jos olisi sen verran älliä, että osaisi pois metsästä. Terve, kuolevainen, terve! Aasi saa kukkia korviinsa valitellen sitoumusta siveyteen. Miehen silmät ehtii lumota ja lääkkeillä kaikki korjaantuu. Kaikki kolme samassa juonessa, teeskennelkää ja virnistelkää, kuolema tai lähtö sovittaa pian kaiken. Ei auta pakko eikä pyyntö. Usko jo, etten laske leikkiä!

Olet syypää tähän sotkuun. Senkin huijari, rakkauden ryöväri. Minä heitä ajan ristiin rastiin usvaisessa metsässä. Pieni tammenterho, nukke vikkelämpi jaloistaan kuin minä. Nouskoon pian uusi päivä. Päivän koittaessa isken uudestaan. Lemmenjumala vie järjen päästä, kukaan ei jää ilman. Loikkivat lepakot, hiilenmusta hulmuava kangas, nukkuvien ajellut päät. Nousee tuuli. Ole niin kuin ennen olit, näe niin kuin ennen näit. Aamun leivo laulaa jo. Kiihkosta pyörivät runoilijan silmät todistavat, kaikki ei ollut vain mielikuvituksen tuotetta tai surullisen hauskaa huvia. Esitän muuria, johon voi kuvitella halkeaman. Oi yö, olet aina silloin kun ei ole päivä. Olen kuu ja tämä on pensas ja tässä koirani. Hyvin karjuit, leijona. Kiinni, kielen salpa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti