Olen otettu, mutta nyt on aika rankkaa. Mies sillalta jokeen muovipussi päässä. Punatukkainen, venäläisen näköinen nainen maalaa huuliaan.

Täällä ei ole mitään nähtävää. Päiväsi meni juuri pilveen, ja yhtäkkiä olet sovussa maailman kanssa.

Kaupunki pimeni seitsemäksi tunniksi, ja minä olen väsynyt. Nokosilla. Minulla ei ole aikaa purkauksiin.

Mikään ei ole mustavalkoista. Toivun kyllä siitä. Lopulta kaikki käy hyvin.

Se oli tämä käsi. Todella huono ajatus. Jalkani. En enää siivoa hänen jälkiään. Yksi kavioista astuu pääskyn päälle.

Laumoittain hevosia kaikissa eri väreissä loputtomien tasankojen keskellä. Heleän keltaisia kukkia. Tyhjää tilaa niin paljon, ettei silmä kanna. Matalat joet vaihtavat usein uomaansa, siis nimeä. Vähien vesien virta, musta joki. Pari tuhatta vuotta vanha rauniolinna entisellä rantatörmällä, ehkä hunnien hävittämä. Kukaties lännestä tulleita sinisilmäisiä. Kauan sitten käytössä olleiden esineiden jäänteitä. Kaksi autopahaa, muutama hassu puu.

Siitä länteen kameli on olennainen tekijä ihmisten elämässä. Ja aina vitsauksena hiekka, joka uhkaa tukahduttaa kaiken alleen. Puuhun sidottu aasi jossain Aasiassa, missä maa on muhevaa ja hedelmällistä. Ylenpalttisen torin kuhina ennen siestaa. Peli punaisella pöydällä.

Mies oli tietenkin Marco Polo. Makaava, punainen Buddha, jonka silmä liikkumatta näkee. Ihmisiä, muutama kameli vuoria vasten, kansojen rippeitä paimentamassa lampaitaan. Pojat ratsastavat aasilla. Lampaat ylittävät puron. Ihmiset pystyttävät asumuksensa sinne, missä heidän vuohilleen ja lampailleen riittää laidunta.

Kolmen tuhannen metrin korkeudessa punapukuinen nainen, rikas ja väkevä, kehrää villalankaa. Uiguureilla ei ole omaa kirjakieltä. Voi syntyy. Keitto on tehty jakin maidosta ja teestä. Tee on uiguurien ainoa C-vitamiinin lähde. Kiinan muuri on lähes viisituhatta kilometriä pitkä.

Linnaan vie ratsutie. Täällä ei ole enää ketään, ketä pelätä.