perjantai 16. tammikuuta 2009

Sali oli täynnä mahtavasti yleisöä. Sitä vartenhan ystävät ovat. Oli ihan eri juttu mennä Espanjaan ilman sinua.

Olimme tuhmia, mutta emme ajaneet humalassa. Sen sijaan tämä on yhtä vallatonta naurunremakkaa. Ajattelen vain sitä.

Ionescolla oli kalju sopraano, juusto tai joku muu le mot juste. Miksi kerron asiasta? Olenkohan allerginen liimalle?

Kaikki voi muuttua, kun todella pidät hiuksistasi, mutta onko se sallittua?

Elämä on nyt, kaikkina ikäkausina. Nyt tiedän, miksi sitä sanotaan hyväksi kirjaksi, ja koko sen ajan kissasi oli piilossa sukkalaatikossa. Se kielikello! Päättelyn mestari!

On kunniakkaan teon aika. Nyt, kun persialainen mattosi on kokenut alkupalavahingon, senkin elostelija.

Luoti poistettiin juuri, ja seinässä oli rakkauden graffiti.

Pane jäitä hattuun. Hän tulee jalan, idästä päin. Yleensä aluetta laajennetaan spiraalimaisesti.

Kunhan et ammu minua vihreässä valossa. Uhrit eivät aina halua tietää, mitä tapahtui.

Olemalla keskenämme, rapsuttelemalla susia hatutta päin. Anna siis elämän maistua Siperiassa, riippumatossa jättimäisten kirsikkain keskellä. Ehkä maailma ei olekaan paha paikka.

Ihmettelen nuudeleita näyttelyssä, jos saan uudet kengät. Ilahdun, jos joku pitää taiteesta. Ja voi kun olisi pian taas nälkä. Taas tuo vihreä mekko, jonka haluaisin riisua päältäsi, kulhollinen mansikoita, kun kasvat isoksi kuukauden jokaisena päivänä. Vehnää valmiissa muodossa.

Maku on kuitenkin timantti, tunteella ja tarkkuudella, mutta työkavereille se on ongelma, sillä olosi on raukea ja rentoutunut ja näytät ihan lännenmieheltä. Mikä on epistä, kun kokeilen uikkareita.

Pysy siis aivan paikallasi. Mitä yhdestä retkahduksesta. Tässä ei ole kyse nuudeleista, sen sijaan joku on panon tarpeessa, ja asia on loppuun käsitelty. Hän rakastaa kiihkeästi elämää ja pystyy itkemään, kunhan joku vain älyää pyytää sitä. Eikö olekin hyvää matskua, Kama Sutra iäkkäille? Elämä kasvaa sisälläsi, täynnä intiaanien historiaa. Mutta jotkut ystävistämme eivät ole yhtä avarakatseisia. Hymyillään vaan ja nyökytellään. Tunnen itseni niin onnekkaaksi.

Klik.

Salama ei räpsähtänyt, mutta ihme riippuu siitä, kuinka paljon kuulitte. Siis melkein kuin dopingia, oikein isolla kädellä. Ei muuta, mutta onnea kaikille, se alkaa tänään kymmeneltä. Ei uskoisi, että Annie Leibovitz unohtaa filmin kamerastaan. Hieno hetki olla elossa!

Käyn läpi puhettani, jonka sokeat belgialaiset nunnat ovat kirjoneet ylös tähtiin. Ihmiset esittävät eläimiä musiikin tahtiin kykenemättä rakastamaan. Eikö kaikki hehkukaan keijujen valoa? Ne liljat ja laulu ja tähdet. Vau. Vaikea sanoa ei. Kaikki mitä sanot rakkaudesta pitää paikkansa ainakin Yhdysvalloissa ja Romaniassa.

Näin rajua muutosta ei kukaan osannut odottaa. Kaikki keinot on kuitenkin otettu käyttöön kiistan ratkaisemiseksi Ukrainan vastaisella rajalla. Mutta mitään ei ole tapahtunut. Sen jälkeen alkaa täälläkin hampaiden kalina. Kuka varastaa ja mitä, sen pitäisi selvitä näiden porttien takana. Vastaus on tiukassa.

Miten siitä pääsee yli? Tiedän, että tämä on vaikeaa, mutta kysymykset ovat tärkeitä.

Naiset katsovat toisiaan huolestuneina. Muistelevat miltä siellä kuulosti ja tuoksui. Miksi hän itki. Haistoin hänen sampoonsa, kun hän pyysi jäätelöä. Miksi heittää koru roskiin? Takassa oli tuli. Norman Rockwell olisi voinut maalata tämän. Koru ei kadonnut itsestään.

Tulemme toimeen kaikkien kanssa. Siksi esitän kysymyksiä, eikä meillä ole afäärejä, vaikka pelkäisimme pimeää. Aloin kiinnittää huomiota tyttöihin, siihen miltä hänen hiuksensa tuoksuivat. Hän on koneella tuntikausia. Siksi se ei ole minusta outoa. Siinä iässä tein varmasti samoin.

Suo anteeksi, koska voin lukea sinua. En usko, että kerroit kaiken roskiksesta. Tämä on naurettavaa. Hän on… rikki. Itse lopetin tupakoinnin yli kuukausi sitten. Tunnet tämän paikan kuin omat taskusi. Silloin elämä vilisi silmissä kuin filmi aikuisempaan makuun.

Sitten se jatkuu. Elämä, ajan myötä. Lohikäärmeet ovat. Mutta lohikäärmeet, ne voi tappaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt, kun luin näitä - tuntuu kuin tekstit olisivat muuttuneet: alussa tarkastelit asioita ikään kuin ulkoa käsin esim.

    "Seinällä on Trotskin kuva. Nuokkuva mies saa pillitupakkaansa tulen. Pöydällä palaa öljylamppuja. Takatukkaisen miehen nenästä tulee verta. Hänellä on silmälasit ja nippu papereita kädessään. Huoneen takaseinällä on punainen vaate, johon on kirjoitettu venäjänkielistä tekstiä. Syytettyä kehotetaan nousemaan. Mies vastaa huis, hais, hois. Samassa huoneen sähkövalot syttyvät."


    Nyt nämä uudemmat ovat saaneet uuden luonteen ja tarkastelukulman, jossa ikäänkuin kirjoittaja olisitkin se, joka on mukana tapahtumissa, jolle asiat tapahtuvat:


    "Olimme tuhmia, mutta emme ajaneet humalassa. Sen sijaan tämä on yhtä vallatonta naurunremakkaa. Ajattelen vain sitä.

    Ionescolla oli kalju sopraano, juusto tai joku muu le mot juste. Miksi kerron asiasta? Olenkohan allerginen liimalle?

    Kaikki voi muuttua, kun todella pidät hiuksistasi, mutta onko se sallittua?

    Elämä on nyt, kaikkina ikäkausina. Nyt tiedän, miksi sitä sanotaan hyväksi kirjaksi, ja koko sen ajan kissasi oli piilossa sukkalaatikossa. Se kielikello! Päättelyn mestari!"


    Näkökulman vaihdos on oikeastaan kiehtova, jollakin tavalla ulkokohtaisuudesta pois siirtyminen luo teksteihin mielenkiintoisemman perspektiivin ja liittää töllöttimen kuvat osaksi kertomusperinnetta tavalla, jossa mennään syvempiin kerroksiin.

    VastaaPoista
  2. Olet aivan oikeassa! Eli havaitsemasi muutos on todellinen. Projektia aloittaessani ajattelin, että kuvaan näkemääni selkeästi ulkopuolisena tarkkailijana. Sitten tulin ajatelleeksi: mitä ihmettä, miksen voi tehdä tuubista tulevalle materiaalille mitä haluan! Kuvio voi tosin muuttua matkalla. Mutta minähän olen tässäkin jumala: saan tehdä mitä ikinä lystää!

    VastaaPoista